keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pikapäivitys

Tulipas niin tylsä hetki päivään että päätin kirjoitella tänne kännykällä. Su-ti oli adamil vapaata,joten aikalailla hengattiin kotona. Käytiin tyhjentään meidän tulevaa taloa remonttia varten ja sit nähtiin tätejä. Leffojen parissa vierähti loppuaika. Moottoripyörä kävi myös korjaajalla ja kyllä riemu repes ku aamulla huomattiin että bensat on valunu maahan yön aikana kun korjaaja oli unohtanut sulkea venttiilin.pieni takaisku juuri ennen töihin lähtöä,vettäkin tuli ihan kiitettävästi taivaan täydeltä,mut pahin kuuro ehti just loppua kun lähdettiin ajamaan.ihanasti kura lensi päälle kun rekat ohitti aamuruuhkassa älytöntä kyytiä. Nam. Huomenna meen sitten viemään hakemuksen yliopistolle ja kuulemaan vähän aikataulusta opintojen suhteen. Katan kanssa sitten olisi tarkoitus hengata myös,ettei aina tarvisi tulla istumaan tänne kentälle tylsistymiseen saakka.
Ha! Sainpas eilen mukavan puhelun kotopuolesta kun Suski soitteli kuulumisia.ü soittamalla mut tavoittaa kaikkein varmiten. Maksaa 35c/min. 99533255658906046 tai 99533255767906046. Jälkimmäiseen voi myös txt kun laittaa 99533 tilalle vain +. Nyt täti tuli tänne työpaikalle joten pitää yrittää olla vähän sosiaalinen. Hah.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti