Sattumuksien summa

Noniin, on taas päiviä vierähtänyt, jotenkin ajantaju katoaa täällä, kun ei tuota kelloa tarvi niin tarkkaan vahtia. Työpäivät valuu hitaasti ohi, kun taas vapaapäivät suhahtaa ohi huomaamatta.
Viime viikko meni aikalailla töissä. Alkuviikosta kävin yliopistolla, vein hakemukseni ja sain läjän uusia hakemuksia täytettäväkseni. Mama Kaaya oli oikein ystävällinen ja lupasi, että saan opiskelijaviisumin noin parissa viikossa kunhan vien hakemuslappuset hänelle dollareiden kera.
Tapasin läjän suomalaisiakin siellä, hengasin Katariinan kanssa ja metsästettiin heille arvosanoja, kun suurinosa on lähdössä takaisin Suomeen lähiaikoina. Mulla alkaa vaihtarilukukausi (tunneilla käy vain vaihtareita, enimmäkseen ilmeisesti amerikkalaisia) elokuussa ja normaali opiskelijoilla lukukausi alkaa vasta lokakuussa. Voi olla, että vaihdan normaalilukukaudelle kesken kaiken, sillä haluaisin myös kursseille paikallisten opiskelijoiden kanssa. Katsotaan miten käy.
Eräs yliopiston tyyppikin on palannut Oulusta tänne, ja lupasi auttaa kaikissa mahdollisissa jutuissa, jos tarvin apua. Ajattelin yrittää hänen kauttaan päästä yliopiston kirjastoon tutkimaan mahdollisia asiakirjoja kielikäytänteistä jne, kandia varten.

Lauantaina oltiinkin sitten töissä 8-19, kun Adamin työkaverit teki pienet oharit eikä muistaneet ajoissa ilmoittaa. Siihen meni siis lauantai. Eilen oltiin vapaalla, joten aamulla ponkaistiin sängystä valloitettiin meidän pyykkivuori,lyötiin se pakettiin ja lähdettiin pyykille. Kaikki sujui hyvin eka koneellisen, mutta sitten hajosi vesipumppu, joten vettä ei tullut hanasta. Eipä siinä muuta, kuin Adam kiipesi 10 000 litran säiliön päälle, kauhoi sieltä ämpärillä vettä ja kaatoi alas saaviin. Harmittavinta oli, ettei mulla ollut kameraa. Siitä olis tullut oikein hauskoja kuvia. Saatiin sitten tällä uudella vedensiirtosysteemillä pyykättyä loput, luojan lykky ei myöskään satanut koko päivänä, niin saatiin puhdasta JA kuivaa pyykkiä kerätä illalla narulta. jEE.
Pyykkäyksen jälkeen hypättiin pyörän kyytiin ja lähdettiin hakemaan rahaa, että päästään syömään. Matkalla sitte moottoripyörän rengas puhkesi ja pääsin työntöhommiin. Siellä tienvarsilta kuului vaikka mitä vihellystä ja naurua, kun valkoinen tyttö puski moottoripyörää maantienreunaa. ONNEKSI, korjaamo oli ehkä 400metrin päässä. Korjauksessa vierähti tunti jos toinenkin, joten käväisin omin neuvoineni sitten pikipiki kuskin kyydillä automaatilta hakemassa vähän kahisevaa. Korjaamolla oli iso joukko lapsia, siellä semmoinen ehkä noin 4 vuotias vilpertti poika huuteli mulle koko ajan, tovin päästä sitten karjahti vähän isommin "MZUNGU, TOKA!" Tämä kääntyy "valkoinen häivy!" ja osoitti kädellä, että tuohon suuntaan. :D Nauroin ja katoin vaan vähän pahasti. Haha, sitte se kohta tuli mun kans potkiin jotai hehkulamppua jalkapallona. Hupaisa. Toiset seurasi vähän sivummalta, mutta kovin niitä kaikkia ois kiinnostanu tulla jutteleen ja kyselivätkin englanniksi mun nimeä. Pienimmäinen joka juuri ja juuri osasi kävellä kipaisi alushousuissa mun luo, ensin piti käsiä silmillä, että oli muka piilossa ja sitten kun vähän virnuilin sille, niin kapsahti reiteen kiinni. Aivan supersuloinen tytteli. Myöhemmin se jo juoksi avokäsin syliin. Pyörä valmistui ja päästeltiin sitten suoraan Ndege Beach nimiselle rannalle, johon oltiin luvattu mennä meidän naapureiden kanssa. Siellä oli aivan ihanan leppoista, armeija-alueen kupeessa oleva pääsymaksullinen hienompi rantaklubi, jossa soitti livebändi ja aallot liplatti rantaan. Victoria innostui tanssahtelemaan, joten tanssittiin mekin sitten vähän. Täysikuu paistoi ja istuttiin vain Adamin kanssa kahdestaan semmoisen kivetyksen reunalla ja katseltiin merta. <3 Oli aivan huippu olla, kun tykkään merestä ja tuosta pojasta niin paljon.

Aamulla nukuttiin pommiin, herättiin 30 min myöhässä aikataulusta ja sitten päästeltiin pyörällä melkoista kyytiä. Sade sitten hidasti matkaa, jouduttiin pysähtymään jonkun teurastamo/lihakaupan pihalle, et päästiin räystään alle sateen suojaan. :D Vieläkin mua tuijotetaan aivan 100-0, mutta alan jo melkein tottua siihen ja unohdan koko tuijotuksen. Mzungu (=valkoinen) huuteluun oon oppinu vastaamaan Mbongo (=slanginimitys paikallisesta) huudolla, joten eiköhän tästä hyvä tule. :D

Tämmöistä tällä kertaa, jospa kuviakin saisin joku kaunis päivä otettua ja tännekin asti laitettua. Tahtoo vain aina tuo kamera unohtua kotiin.